Day

Day, Sisustusliike

Menu +

Window Shopping , HongKong

Written by ninaday on 27.4.2016
HongKong

Terveiset HongKongista.

HongKong

Tämä kaupunki on suosikkikohteeni ostosten tekoon ja on ollut sitä melkeinpä siitä asti, kun kävimme täällä ensimmäisen kerran vuonna 1999 ja siitä lähtien olemmekin käyneet täällä pari kertaa vuodessa, joten tutuksi on tietyt alueet täällä HongKongissa tulleet.

Yritän matkalle lähtiessäni pakata mahdolisimman vähän tavaraa mukaan, jotta ostokst mahtuvat hyvin mukaan paluumatkalle, eikä tarvitse pelätä, että laukkujen ylipaino tuo suuria ylipainomaksuja.

HongKongistahan löytää ihan mitä vain kuvitella saattaa ja vähän muutakin, kallista ja halpaa, merkkituotteita, designia…

Sogo tavaratalosta löytyy shop in shopeja monilta merkeiltä ja isoja lippulaivamyymälöitä löytyy katujen varsilta ja hienoista kauppakeskuksista melkein kaikilta mahdollisilta merkeiltä.

Itse ostan suurimman osan vaateistani ja asusteistani täältä, mutta harvemmin eksyn merkkiliikkeiden ovista sisälle ostoaikeissa, sillä rakastan penkoa pienten yksittäiskappaleita myyvien liikeiden valikoimia.

HongKong islandin puolella asumme miltei aina Causeway Bayn alueella, ja sieltä löytyykin paljon pieniä liikkeitä, joiden valikoimissa on usein yksittäiskappaleita ja niistä olen tehnyt ihania löytöjä vuosi toisensa jälkeen. Todella paljon viimeisimpien trendejen mukaisia vaatteita tulee Koreasta ja täytyy sanoa, että kyllä Korea osaa, tänäänkin sain huokailla ihastuksissani moneen kertaan, kun kävelimme liikkeiden ohi.

Vuosien varrella on tullut jo liikkeitä, joissa vierailen joka kerta täällä käydessäni, ja pääsen nauttimaan heidän Vip kampanjoistaan. Tänään käydessäni laukkuliikkeessä, myyjä kysyi iloisesti: ”Eikö sinulla ole tuo laukku liilana”, eli hyvillä fiiliksillä palaan vanhoihiin tuttuihin liikkeisiin kerta toisensa jälkeen.

HongKongissa kilpailu on kovaa ja hyvät liikepaikat kiven alla, joten monet kerrat olen marssinut määrätitoisesti johonkin tiettyyn liikkeeseen ja todennut perille päästyäni, että liikkeen tilalle onkin tullut kahvila tai uusi sushi paikka, ja minun suosikkiliikkeeni onkin lopettanut tai muuttanut muualle.

Kuten otsikko sanoo, on HongKongissa ihana tehdä myös Näyteikkunaostoksia:

Hongkong

HongKong

HongKong

HongKong

HongKong

HongKong

HongKong

HongKong

Pienissä liikkeissä on usein sääntö, ettei vaatteita voi sovittaa ja se on välillä hieman haasteellista, mutta onneksi kovin suurilta harhaostoksilta on tullut säästyttyä.

Liikkeissä, joissa sovittaminen on kiellettyä, voi vaatteen kuitenkin usein vaihtaa, joten olen joskus tehnyt ostokset, sovittanut vaatteet myymälässä ja tehnyt vaihdon samantien….ei kovin loogista, mutta näinkin on käynyt.

HongKong

HongKong

HongKong

HongKong

Täällä on kello jo yli puolenyön , joten GOOD NIGHT, huomenna on pitkä päivä ennen kotimatkaa ja paljon on vielä ohjelmaa jäljellä!

-Nina-

Kategoria: Blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

* Copy This Password *

* Type Or Paste Password Here *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>